Anne Anttonen: Parisuhde kuin puutarha

Parisuhde kuin puutarha

Anne Anttonen:

Parisuhde kuin puutarha
– kuinka sen saa kasvamaan ja kantamaan hedelmää?

Monilla meistä on yhteinen unelma, unelma rakkaudesta, joka voittaa kaiken. Olemme myös lähes
jokainen joutuneet pettymään: rakkaussuhteen ylläpitäminen on kaikkea muuta kuin pilvilinnojen
rakentamista. Pilvilinnojen sijasta vertaankin parisuhdetta tänään puutarhaan.

Jos sinun parisuhteesi olisi puutarha, millainen puutarha se olisi? Tai millaista puutarhaa haluaisit
rakentaa?

Kriisin keskellä parisuhde voi näyttäytyä kivikkona, jossa mikään ei kasva tai hoitamattomana
viidakkona, johon pelkää hukkuvansa ja tukahtuvansa hetkellä minä hyvänsä.

Toisille parisuhde näyttäytyy säntillisenä talouspuutarhana, toisille lähes luonnonvaraisena
lepopaikkana. Kaikille se on jotain muuta, kuin sen on olettanut olevan. Puutarhan kasvu yllättää
kokeneimmankin puutarhurin.

Jossain on myös salainen puutarhamme, alue, jonne ei muilla ole pääsyä, ja jonka ovia emme aina
itsekään uskalla kuin kolkutella. Parisuhteen seksuaalisuus löytynee tämän intiimin portin takaa.
Sitä ei ole aina helppoa availla, turvallisessakaan suhteessa.

Mutta mikä meitä vetää keväisin puutarhaan, kuokkimaan, kaivamaan, kylvämään, kitkemään…
kaipaamaan?

Puutarhan hoitoon innostaa usein se, että saa seurata elämän ihmettä. Kuinka tyhjästä syntyy
uutta, olemattomasta pienestä siemenestä kauneutta ja ehkä jopa elämää antavia hedelmiä.
Parhaimmillaan myös parisuhteessa kahden erilaisen yhteistyöstä syntyy jotain aivan uutta,
ennennäkemätöntä. Jotain minkä varjossa voi levätä, josta voi ammentaa voimaa, jossa voi
leikkiä, ihan omia leikkejä. Jotain, mitä molemmat vaalivat ja jonka hedelmistä molemmat voivat
nauttia.

Parisuhteen hedelmistä puhuttaessa viitataan usein lapsiin. Minä kuitenkin ajattelen, että lapsilla
on oikeus syntyä valmiiksi hedelmälliseen suhteeseen nauttimaan hedelmistä. Lasten tehtävä ei
ole ruokkia vanhempien suhdetta, vaan saada ravintoa kasvulleen vanhempien välisestä
tunneilmastosta.

Lisäksi ajattelen, että parisuhde on luova ja hedelmällinen, vaikka se olisi lapseton. Lapset ovat
parisuhteen bonus, eivät sen itsetarkoitus tai sen ylläpitäjiä.

Siis puhuessani parisuhteesta puutarhana, jonka varjossa voi levätä, jonka tuoksuista voi nauttia,
ja jonka hyväksi molempien puolisoiden tulee ponnistella, en tarkoita lasten kasvattamista vaan
sitä yhteistä tilaa, joka syntyy kahden välille. Tilaa, jossa voi leikkiä ja tehdä työtä, puhua ja olla
hiljaa, Tilaa, joka syntyy vain kahden toisilleen antautuneen yksilön välisestä yhteydestä.
Niin puutarhaa kuin parisuhdettakin kannattanee vaalia omien mieltymysten, kokemusten ja
voimien mukaan kullekin luontaisella tavalla. Kasvun ja kukoistuksen kannalta jotkut periaatteet ovat hyväksi havaittuja. Puutarhan hoidosta on varmasti olemassa asiantuntevampiakin esityksiä,
mutta tässä joitain yleisiä linjoja, jotka ovat jääneet verenkiertooni maalaistalon tyttären
perintönä.

Puutarhan hoito

Aitaaminen:

Työ on hyvä aloittaa viljelypinta-alan märittelystä eli aitaamisesta. On hyvä tietää, mihin
alueeseen voimansa ja vaivansa käyttää, ettei vahingossa kuoki naapurin peltoa, tai kylvä siemeniä
väärään paikkaan. Samoin on tärkeää voida luottaa, että ulkopuoliset eivät puutu siihen, mitä
meidän maallamme kasvaa, eikö niin?

Turvallisen parisuhteen perusedellytys on rajojen asettaminen suojaksi ulkopuolisilta, anopeilta ja
liian innokkailta naapureilta. Meidän suhteessa olemme vain me kaksi. Rajoja tarvitaan myös
siihen, että voisimme luottaa, ettei se lämpö, jota yritämme ylläpitää valu hukkaan, ulos suhteesta.
Samaan aikaan suhteen on voitava hengittää, saada raikasta ilmaa ja uusia sateita, ja hyönteisiä,
jotka levittävät pölyään maailman ja meidän välillä. Tarvitaan tilaa ja rajoja. Jokaisessa suhteessa
nämä on neuvoteltava yhdessä. Mitä me tarvitsemme, voidaksemme elää turvassa, mutta elävinä.

Rajoja tarvitaan myös suhteen sisällä. Molempien täytyy pystyä säätelemään minkä verran annan
suhteeseen, ja mitä pidän itselläni. Toista ei voi koskaan tuntea täysin. Se on mahdotonta,
emmehän ole omankaan mielemme liikkeistä aina perillä. Usein se mitä luulimme tunteneemme,
olikin vain omia mielikuviamme. Harhan paljastuttua todellinen tutustuminen alkaa alusta. Toiseus
– toisen erilaisuus – on aina salaisuus, jonka suhteen toivottavasti pysymme uteliaina.

Muokkaaminen:

Seuraavaksi maa täytyy muokata. Täytyy kuokkia vanhoja juuria pois ja kaivaa kivet irti maasta.
Parisuhteessa tätä perkaamistyötä tehtäneen pitkin matkaa. Uutta voi kasvaa vain, jos vanhasta on
luovuttu riittävästi. Vanhaa täytyy myös voida arvioida, haluammeko tämän säilyttää, vai joutaako
tämä pois heitettäväksi. Vanhat juuret ja kivet, edellisvuoden sadon jäänteet voivat olla niitä
kipeitä asioita, joista mieluimmin vaiettaisiin. Loukkauksia ja pettymyksiä, jotka ovat kulkeutuneet
tähän puutarhaan, tähän suhteeseen, kauempaa parisuhteen historiasta, aikaisemmista suhteista,
lapsuudenkodin kokemuksista. Kipu tuntuu nyt. Juuriin kompastutaan. Kivet jarruttavat
muokkaamista.

On hyvä, jos kipeitä asioita voidaan tarkastella, tutkia, antaa niille sanoja, niin että niitä ei tarvitse
väistää. Jotkut kivet ja kivut eivät siirry, silloin niitä on hyvä oppia kunnioittamaan. Kun kunnioitan
omaa kipuani, sanon toiselle reilusti ja ystävällisesti: ”Kun teet noin, minuun sattuu. Ymmärrän,
että et tee sitä tahallasi. Et tarkoita loukata, mutta siinä on minulle arka kohta, minun on vaikeaa
olla reagoimatta!”

Kun kunnioitan toisen kipua, sanon rauhassa: ”Anteeksi, en muistanut, vaikka olet kertonut tästä
aikaisemminkin. Tahtomattani osun arkaan kohtaasi. Ymmärrän, ettet voi kivullesi mitään, minä
yritän ottaa sen paremmin huomioon.”

Muokkaaminen ei siis tarkoita toisen muuttamista, vaan suhteen muokkaamista niin, että
molemmat mahtuvat siihen kipuineen, haavoineen ja heikkouksineen.

Lannoittaminen:

Myös lannoittaminen on puutarhan hoidossa tärkeää. Maa tarvitsee myös ravinteita. Lämpimät
tunteet, hellyys ja toisen huomioiminen on helppo ajatella parisuhde-puutarhan ravinnoksi.
Puhutaan positiivisista tunteista. Negatiiviset tunteet jätettäisiin mieluiten suhteen ulkopuolelle.
Kuitenkin jokainen tosi puutarhuri tietää, että kasvaakseen kasvit tarvitsevat myös sopivan määrän
– paskaa. Ei liikaa, silloin kasvu tukahtuu.

Rakkaus on nippu tunteita. Viha on myös siinä mukana. Mukana on usein pettymystä, kateutta,
pelkoa. Ei voi erottaa yhtä toisesta. Suurista odotuksista ja onnesta seuraa väistämättä
pettymyksiä. Rakkaus vaihtuu vihaksi silmän räpäyksessä. Jos yritämme pitää toisen puolen
todellisuutta tajuntamme ulkopuolella, ne kasvavat ja myrkyttävät maan ympärillämme.
Tunnistettuna ja sopivina annoksina ripoteltuna vihan eri nyansseilla on tärkeä paikkansa hyvässä
kasvussa.

Tämä vaatii myös omien pimeiden puolien kohtaamista. Minussa piilee kaikki tämä musta, heti
pintakuoren alla! Jos en sitä halua katsella, joudun turvautumaan moniin parisuhteen kannalta
huonoihin strategioihin. Voin torjua vihan ja yrittää olla parempi kuin olenkaan. Kumppanini ei saa
koskaan tietää, mitä todella tunnen ja tarvitsen, hänellä ei ole mahdollisuutta vastata omasta
puolestaan. Kaikki tunteet kuolevat.

Tai voin heittää koko mustan säkin kumppanilleni, syyttäen häntä näiden perkaamattomien
jätteiden keräämisestä. Kumppanini joko nääntyy syytösteni alle tai heittää ne minulle takaisin.
Seurauksena on katkeran riitelyn kehä.

Myös hankalammat tunteet on siis tärkeää tunnistaa osaksi puutarhan elämää. Vahvin elämä voi
olla piilossa juuri mustimman mullan alla.

Viljelykasvien valinta:

Parisuhde-puutarhassa voidaan valita viljeltävät kasvit hyvin monella tavalla.

Toisessa ääripäässä molemmat puolisot puuhailevat itsekseen olettaen toisen toiveita ja yrittäen
viedä omia tarpeitaan vaivihkaa eteenpäin. Kumpikaan ei tiedä toisen tarpeista eikä ole niistä edes
kovin kiinnostunut. Pitkin matkaa puolisot tuhoavat toisen tekemiä istutuksia, mutta kumpikaan ei
protestoi ääneen. Näissä suhteissa on paljon ilmaisematonta vihaa ja katkeruutta, mutta myös
pelkoa, että suhde ei kestäisi jos omista tarpeista alettaisiin puhua.

Toisessa ääripäässä riidellään taukoamatta jokaisen istutuksen luonteesta ja paikasta niin että
syksy koittaa ennen kuin maassa on yhtään tainta. Toisen tarpeet ja toiveet kuullaan loukkauksena
omaa tilaa kohtaan. Pelko itsenäisyyden, itsellisyyden menettämisestä on valtava. Puutarhaa –
suhdetta on vaikeaa nähdä yhteisenä ponnistuksena.

Suurin osa puutarhuripareista sijoittuu tälle välille. Käydään jatkuvaa neuvottelua ns. kaapin
paikasta. Kyllin turvallisissa suhteissa molemmilla on kokemus siitä, että tulen kuulluksi ja
huomioiduksi. Toinen ei ole minun toiveideni täyttäjä, mutta hän ottaa ne vakavasti, antaa niille
arvon ja pyrkii yhteiseen hyvään.

Puutarha – suhde voi hyvin vain, jos me molemmat voimme hyvin. Voittaessani parisuhdeväännön
yksilönä saatan itse asiassa hävitä. Puutarhani näivettyy yksilöllisten voittojen myötä. Me voitamme vain silloin, kun molemmat voivat hyvin. Parisuhde ei siis ole kaupankäyntiä,
vaihdannaistaloutta, voittojen ja tappioiden vuorottelua. Ei, se on puutarhan hoitoa.

Puutarhassa täytyy myös kitkeä rikkaruohoja, kastella taimia ehkä jopa harventaa istutuksia. Satoa
täytyy kerätä talteen ja säilöä kylmän kauden varalle. Jokainen voi mielessään miettiä, mitä nämä
ja muut puutarhureiden tehtävät merkitsevät parisuhteessa.

Yhteinen leikki:

Sen enempää puutarhan kuin parisuhteenkaan ei kuitenkaan kuulu olla vain työleiri. Sehän on alun
perin perustettu leikin ja levon tyyssijaksi. Kasvua tapahtuu vain ilon ilmapiirissä.

Kuvitellaan sinne puutarhaan alue, oma paikka, jossa asukkaat kohtaavat. Vaikka pelikenttä, jossa
voi leikkiä. Parisuhteen leikkejä on monia. Seksuaalisuus on ihana tapa iloita toinen toisistamme ja
yhteisestä tilasta. Kohtaamisia on toisenlaisiakin. Arkisia hetkiä työn ohessa tai varta vasten
toistemme äärelle asettumisia. Jokainen työn ohessa käyty neuvottelutilanne edellyttää
kohtaamista. Yhteinen tila ei voi kuitenkaan olla vain työntekoa varten vaan myös iloa ja nautintoa
varten.

Yhteisen leikin voisi ajatella vaikka pallopelinä, sanotaan sulkapallon pelaamisena siellä puutarhan
keskellä. Muistatko sen pelitavan lapsena, jolloin ei kerätty pisteitä ja yritetty voittaa toista vaan
yhteisenä tavoitteena oli pitää pallo ilmassa? Auttaa toista pelaamaan mahdollisimman hyvin.
Yritettiin vastata toisen syöttöihin ja yritettiin syöttää niin, että toisen oli mahdollista onnistua
palautuksessa.

Tällaisia ovat parisuhteen kohtaamiset parhaimmillaan.

Kun minulla on asiaa, haluan yhteyden toiseen, lähetän viestin tavalla, johon toisen on
mahdollisimman helppo vastata. Aina se ei onnistu, toisella voi olla muuta mielessä tai hän ei vain
jaksa juuri nyt. Jos kuitenkin riittävän usein saan vastauksen, opin luottamaan, että toinen on
tavoitettavissa kun tarvitsen. Mitä suurempi on kaipaukseni, sitä selvemmin viestin, koska luotan,
että toinen välittää.

Puutarha on rakennettu vahvalle pohjalle, kun voimme molemmat luottaa, että toinen on
tavoitettavissa, kun häntä tarvitsen. Olkoon se ensimmäinen turvallisen parisuhteen kulmakivi.
Jokaisella meillä on kokemuksia siitä, kun palloni menee ohi. Se putoaa maahan, kukaan ei reagoi
tai se palautetaan raivoisalla lyönnillä takaisin. Parhaimmassakin suhteessa on katkoksia. Kaiksi
erillistä ihmistä ei millään voi olla aina samalla taajuudella. Mutta jos näitä kokemuksia on liikaa,
enemmän kuin hyviä kohtaamisen kokemuksia, alan itsekin vähitellen lähettämään yhä kierompia
syöttöjä, peitellympiä ja raivoisampia. Olen jo syöttäessäni vihainen, koska ennakoin toisen
torjuntaa. Ja niin käy, että toinen vastaa samalla mitalla.

Pelimme alkaa kehittyä suuntaan, jossa pelaan voittaakseni, tai oikeammin pysyäkseni hengissä.
Sillä kokemus, että en ole olemassa rakkaalleni, on yhtä paha kuin kuolema, täydellinen
yksinäisyys.

Yhtäkkiä emme ole enää kumpikaan turvassa. Näemme pallon vain uhkana vastustajan puolelta
emme enää rakkaan ihmisen yrityksenä saada yhteyttä minuun.

Ikävällä tavalla tapaani nähdä nykyinen pelimme vaikuttavat kaikki aikaisemmat pelikokemukseni.
Kuinka minua on aikaisemmin kohdeltu, onko pyyntöihini vastattu vai olenko tullut häväistyksi,
kun olen jotain toivonut. Nykyinen pelitoverini on usein aika tietämätön minun aikaisemmista
käsikirjoituksistani pelin suhteen. Lisäksi hänellä on omat ennakkovarauksensa. Mahdollisuus
sekaannuksiin ja väärinkäsityksiin on hyvin lähellä. Peli täytyy välillä keskeyttää ja käydä läpi, mitä
tapahtui, tarkistaa molempien tulkintoja ja sopia yhteisistä tavoista pelata. Kun tunteet uhkaavat
kuumeta käsittämättömällä tavalla on hyvä aina hidastaa peliä ja alkaa tutkimaan, mitä Minä juuri
nyt tein? Oman osuuden tunnistaminen koko pelin kulun kannalta on ensisijaisen tärkeää.

Ainoa keino siis irrottautua yhteyttä tuhoavasta pelitavasta on siirtää katse pallon sijasta koko
peliin. Kun kiinnitän huomioni Toisen ikävän äänensävyn sijasta siihen, miten me yhdessä
kuljetamme viestiä, alan ymmärtää kuinka vaikutamme toisiimme. Minun tapani lähestyä
vaikuttaa hän tapaansa vastata, mikä taas saa minussa tietyn reaktion jne.

Alan huomaamaan, mitkä ovat minun kipeitä pisteitäni, joihin osuessaan ”pallo” saa suhteettoman
rajun reaktion aikaan. Yhdessä voimme oppia varomaan kipeitä kohtia ja kertomaan, kun sattuu
liian pahasti. Opimme, puhumaan pahasta olosta eikä vain reagoimaan siihen.

Monen käsittämättömän riidan taustalla parisuhteessa on siis kysymys, olenko sinulle tärkeä?
Rakastatko minua tällaisena kuin olen? Tämän kysyminen vaatii paljon rehellisyyttä ja rohkeutta.
Läheskään aina emme itsekään ymmärrä, että tästä kenkä puristaa. Kun vähitellen opimme
kuulemaan toisen peiteltyjäkin kysymyksiä ja kun uskallamme niihin myös vastata, lisääntyy
luottamus suhteessa kuin huomaamatta. Kerta kerralta käy kysyminen helpommaksi ja myös
vastaaminen yksinkertaisemmaksi.

Puutarhamme alkaa kasvaa kuin itsestään. Linnut viihtyvät sen puissa ja aurinko siivilöi valoaan
yhä rehevämpien oksastojen läpi. Vaivannäkö on puutarhan hoidossa tärkeää, mutta sadon
kypsyminen on silti aina samanlainen ihme.

(Kirjoittaja on paripsykoterapeutti ja toimii perheneuvojana Espoon perheasiain
neuvottelukeskuksessa. Kirjoitus on muokattu juhlaesitelmästä Kirkon perheneuvonnan 70 v.
juhlassa Kouvolassa 17.5.2014)